Kamomillateen lisäksi sammutan illat nykyään myös nukahtamislääkkeillä ja aamuisen maitokahvini maito-osa on jälleen pienentynyt, tehdäkseen tilaa kahville. Pyrin hallitsemaan elämääni ja itseäni tietynlaisella ruokavaliolla, liikunnalla, unirytmillä, opiskelulla ja itseni sivistämisellä.
     Kuitenkin minä ja sinä, me kaikki ja ne muutkin olemme yhteiskunnan liukuhihnalla tuotettuja tuotteita. Olemme heijastuksia ja huonoja valokopioita yhteiskuntamme asettamista vaatimuksista emmekä ehkä koskaan saavuta elämän huippukohtaa, kliimaksia.
     Ehkä elämämme on jollakin tapaa mieletöntä, niin kuin Sisyfoksen myytti meille yrittää uskotella. Edessämme on aina jokin uusi ponnistelu, uusi itsensä likoon pistäminen ja tämän hetkinen uurastus on taas vähän merkityksettömämpää. Vaikka kaiken keskellä toki voi ja kuuluukin olla onnellinen, on Sisyfoksen myytissä jotain mitä ei voi täysin kiistääkään.
     Olen menettänyt järkeni enkä tiedä mikä minä olen, mikä minussa on se, minä, Veera. Jos yhteiskunta, perhe, koulu ja muut vaikuttavat tekijät riisuttaisiin, tai ainakin vaihdettaisiin täysin vastakohtaisiin, mikä ja minkälainen olisin?
     Onko minussa jokin minä, Veera, joka pysyy samana kaikesta vaikuttavasta huolimatta vai olenko ainoastaan näiden eri tekijöiden summa?

Kaadun, kaadun, kaadun ja kaatuessani minä vihaan sinua

Näiden sateisten päivien seassa myös minä näytän sateiselta. Näytän, näytän ja pian muutun enkä enää hallitse itse itseäni enkä elämääni, vaan sade on välillä tihkua ja välillä se kaatuu, kaatuu eikä mahdu tämän maan rajojen sisäpuolelle.
    En tunne enää sitä samaa mitä joskus. En enää yletä samalle tasolle enkä näe niitä asioita, mitä ennen näin. Koska ei sade riipu mistään tai kenestäkään, paitsi ehkä tuulesta ja ilmanpaineesta ja muista luonnonlaeista. Kaadun, kaadun, kaadun ja kaatuessani minuun ei satu enää.
    Ja kuitenkin, koska mikään ei koskaan muutu eikä mikään koskaan todella, sanojen täydellisessä merkityksessä muutu paremmaksi, minuun sattuu enemmän, kuin koskaan ennen. Ja minä vihaan sinua.
 

Fiktiota

En selvästikään ollut juonut tarpeeksi edellisiltana, koska muistin liian tarkasti, miten satutin Sinua. Minä muistin, muistin muistin ja minä muistan. Toisaalta join kuitenkin liikaa, koska ilman tuttua tumman punaista myrkkyä mitä itseeni kaadoin en olisi loukannut Sinua tavalla, jolla et ennen ollut tullut loukatuksi. Ja ilman petollista tequilaa ja niitä sydämesi rikki repineitä sanoja Sinä olisit vielä minun enkä minä nyt kuihtuisi kuivaksi ilman Sinun henkiinherättävää rakkauttasi. 
     Joskus olen varmaan taas kokonainen ja voimissani. Tiedän kuitenkin, että en löydä toista kaltaistasi eikä viini eikä tupakka eikä mikään maailman päihde saa minua yhtä sekaisin kun Sinä ja Sinun läsnäolosi eikä mikään ilman Sinua ja Sinun komeuttasi ja ymmärrystäsi, joka ei kuitenkaan riittänyt loppuun asti maistu samalta tai näytä samalta tai millään lailla ole samanlaista. Kaikki on vähemmän ja haaleampaa ja kaikki on sumun peitossa, koska Sinä et ole elämääni kirkastamassa.
      Joku jossain vuosikymmeniä sitten menetti rakkautensa ilkeyteensä ja päihdeongelmaansa. Hän löysi uuden rakkauden, kaksikin, mutta ei kumpikaan heistä eikä kukaan muukaan koskaan ollut ensimmäisen veroinen niin kuin nainen oli Hänet menetettyään arvannut.
       Sinä et tiedä minusta enää enkä minäkään Sinusta. Et luultavasti saa tätäkään kirjettä niin kuin et ole saanut niitä edellisiäkään. Toivon, että olet löytänyt jonkun joka sai Sinut ehjäksi sen jälkeen kun minä rikoin Sinut. Jonkun ketä voit rakastaa pyytteettömästi ja jonkun, joka ei ole niin sekaisin ja niin riippuvainen Sinusta, kuin mitä minä olin. Minä juon edelleen sitä vieläkin tutummaksi tullutta punaista myrkkyä ja vähemmän petollista tequilaa ja olen oppinut valikoimaan, mitä suustani päästän, jotta en menettäisi heitä niin kuin menetin Sinut. He eivät ole edes ison alkukirjaimen arvoisia niin kuin Sinä olit ja olit vielä paljon enemmän ja minun on tultava paremmaksi kirjoittajaksi ja paremmaksi tuntijaksi osatakseni tuoda julki sen mitä Sinä olit.               
        Vaikka tuskin siltikään saisin Sinua paperille. Sinä kaikessa olemassaolossasi olit enemmän kuin mikään muu tässä maailmassa osaisi kuvitellakaan olevansa ja se, että Sinä tiesit sen syö minua sisältä.

Teksti ei viittaa elämääni tai mihinkään oikeasti olemassaolevaan mitenkään.

Sinä yönä kun en tahtonut muistella unelmia

Elokuussa minulle kerrottiin Viidennellä linjalla erään kapakan edessä, että rankat kokemukset kasvattavat ihmistä ja niin on käynyt sinulle, Veera. Ehkä se on niin, mutta kukapa minä olen siitä mitään sanomaan tai kukaan muukaan. Elämä olisi voinut kulkea eritavalla ja voisin silti olla tämä sama, tummatukkainen hymyilevä tyttö, jolla on välillä liian paljon sanottavaa liian nopeaan tahtiin.
      Miten meistä on tullut me? Koulussa opiskelemme vastausta kysymykseen itsestämme niin psykologiassa, biologiassa kuin filosofiassakin emmekä silti vielä tiedä objektiivisesti oikeaa vastausta. Symbioottinen vaihe, peilisuhde sekä samaistuminen ja yhteisö ympärillämme on kai kuitenkin muokannut meitä siksi, mitä nyt olemme. Tai turha sitä on ainakaan kiistää.
      Pierre Bourdieun mukaan sosiaalisesta erottautumisesta on tullut entistä tärkeämpää ja distinktiot luovat jatkuvasti uudenlaisia habituksia. Erving Goffman kertoo ettei ihmisen persoona ole vakio vaan se on henkari, johon laitamme eri vaatteen eri tilanteissa. Ihmiselämä on teatteri ja ihmiselämä on täynnä rooleja.
       Kun vihdoin tapaan Sinut, haluan riisua jokaisen vaatteen roolihenkaristani ja tahdon Sinun silti rakastavan minua, kaikkine vikoineni ja muutamine hyvine puolineni, rooleista paljaana, roolittomana,  vapaana. En ole vielä täysin katkeroitunut enkä lainkaan pessimistinen vaan ikuinen optimisti ja uskon että jossain joskus henkarini voi olla tyhjä ja kaikki roolini kietoutuvat yhdeksi, minuksi, Sinun ja muutaman muun rakkaan hyväksymäksi.
       Vähän aikaa sitten minua kehuttiin sellaisesta osasta itseäni, mitä olen itsessäni aina vihannut ja tulen luultavasti aina vihaamaan. Samalla kun yritän itse hyväksyä itseäni sellaisena, miksi elämä on minut muovannut yritän elää ideologian mukaan, jossa saa tehdä mitä lystää kunhan jättää samat vapaudet muille. En tiennyt sen olevan näin vaikeaa. Päivä päivältä ja hetki hetkeltä uuden oppiminen ja erilaisuuden hyväksyminen tuntuu ehkä helpommalta.
         Viidennelle linjalle ja elokuun alkuun palatakseni minun olisi matkustettava lähes kaksi kuukautta ajassa eikä kukaan ole siihen vielä pystynyt tai ainakaan emme tiedä niin. Mutta mitä me tiedämme yhtään mistään? Kaikki tieto mitä meille syötetään oikeana ja absoluuttisena totuutena on jonkun valitsemaa, jonkun muokkaamaa ja jonkun mielestä tärkeänä pidettyä. Yhdissä illanistujaisissa puhuimme tästä aiheesta kun kello oli jo paljon eivätkä puheenaiheet malttaneet pitäytyä pinnan yllä vaan raapiutuivat syvemmälle. Pohdimme miten historia on kirjoitettu voittajien näkökulmasta. Kuka muka kuuntelee ja muistelee häviäjiä?  Minkälainen olisi maailma nyt, jos natsit olisivat voittaneet ja saaneet tahtonsa läpi?
         Aiheet olivat raskaita hämyisessä keittiössä kellon lyödessä itseään yöhön ja raskaita ne ovat nytkin, kun on jo lokakuu. Siinä samaisessa keittiössä samana yönä minulle kerrottiin myös, että muistutin jotain henkilöä ulkonäöltäni, olemukseltani ja tulevaisuudenhaaveiltani. Ennen minulle ei oltu sanottu niin.

Everyone says this love will change you Well I ask does anything ever stay the same? No, no, no just same changes

Aika juoksee vaikka mä oon pysähtynyt. Oon kuukauden aikana oppinut juomaan taas maitokahvia ja sisäistänyt uuden rytmin. Onhan rytmi ilman rytmiäkin omalla tavallaan rytmi. Ja tänä kesänä se on ollut minulle paras.
Mun pää on tänään taas vähän raskaampi kuin edellisinä päivinä enkä tiedä miten olla. Taas tänään aamujunassa samat mies ja nainen näkivät vain toisensa eivätkä he katso muuta maailmaa. Niiden tarina jatkuu vaikka mä en enää ensi viikolla olekaan samassa junassa, samaan aikaan ja näe niitä. Mä tahdon joskus kokea sen, rakastumisen ja muun maailman katoamisen.
Mun vanhemmat on tänään olleet naimisissa kaksikymmentä vuotta ja yhden päivän. Tänään myös aurinko palasi ja mä haen tämän päivän, tai aamun, toisen maitokahvin ja unohdan.

We are the ones that will make you feel better

Jokainen päivä on erilainen ja temmoton. Monta kaunista auringon nousua ja laskua enkä osaa kuvitella käyttäväni näitä päiviä eri tavalla. Enkä tahtoisi.

Aamuyön unenomaisuus, salaperäisyys ja tyhjyys ottaa valtaansa ja katoan olemattomaan muun maailman ollessa levollinen.

Toimin tavalla jolla tulen onnelliseksi enkä tahdo muistella menneitä tai miettiä tulevaa.