Näiden sateisten päivien seassa myös minä näytän sateiselta. Näytän, näytän ja pian muutun enkä enää hallitse itse itseäni enkä elämääni, vaan sade on välillä tihkua ja välillä se kaatuu, kaatuu eikä mahdu tämän maan rajojen sisäpuolelle.
En tunne enää sitä samaa mitä joskus. En enää yletä samalle tasolle enkä näe niitä asioita, mitä ennen näin. Koska ei sade riipu mistään tai kenestäkään, paitsi ehkä tuulesta ja ilmanpaineesta ja muista luonnonlaeista. Kaadun, kaadun, kaadun ja kaatuessani minuun ei satu enää.
Ja kuitenkin, koska mikään ei koskaan muutu eikä mikään koskaan todella, sanojen täydellisessä merkityksessä muutu paremmaksi, minuun sattuu enemmän, kuin koskaan ennen. Ja minä vihaan sinua.
