Olen pakannut elämäni Clash Olsonin -pahvilaatikoihin ja IKEA -kasseihin. Tyhjentänyt verkkokellarin, huoneeni värikkäät seinät ja eteisen kaapin. Viikannut kymmeniä lakanoita, vienyt vaatetta ja kangasta keräyspisteeseen, maalannut vaatekaapin, perunalaatikoita ja yöpöydän. Eerikinkadun unelma-asunto, jota rakastan täydestä sydämestäni, on jäämässä muistoksi, menneeksi ajanjaksoksi, yhdeksi elämänvaiheeksi. Tällä hetkellä kodissamme kolkot lattiat, ei mattoja enää.
Elämme jälleen suurien muutosten aikaa kaikilla elämän osa-alueilla, muutosta muutoksen perään enkä pysy perässä, vaikka olenkin itse vetämässä näistä langoista. Olen suunnitellut kaiken. En tiedä riittääkö se tai riittääkö mikään koskaan kuitenkaan?
Vaikka kaikki jälleen muuttuukin, on muutos hyvä. Tämä on hyvä ja tästä tulee hyvä. Olen monella tapaa onnellinen, läsnä ja vastaanottavainen. Silti minun on usein taas vaikeaa aamulla keksiä hyvä syy herätä ja nousta päivään. Ehkä kaikki onnellisuus on vain alitajunnallisesti tuotettua ulkokuorta ja jonain päivänä sisäinen hatara korttitaloni romahtaa auttamattomasti.
