Kun autoilijat antavat minun ylittää tien ja vilautan kättäni kiitokseksi, kuskit hymyilevät minulle täällä lämpimästi takaisin.

     

Ei missään ja kaikkialla

  Olen rakastunut. Ihmisiin, ihmiseen ja elämään, Englantiin, Tukholmaan ja Helsinkiin. En ymmärrä, miten tämä kaikki hyvä, mitä niin pitkään olen elämääni toivonut, todella tapahtui, minulle, yhtäkkiä ja arvaamattomasti, jalat alta vieden ja tehden minut kaikinpuolin niin onnelliseksi, kuin uskon olevan mahdollista.
  Vietin kesän kodittomana asuen milloin missäkin; kavereiden sohvilla, mökillä, mummolassa, lukemattomissa hostelleissa, teltassa, italialaisen perheen vuodesohvalla, vanhemmilla ja yöjunassa.
  Nyt olen nukkunut neljä viimeistä yötä omassa uudessa kodissani Tukholmassa, Ruotsissa. Vielä tuntuu vaikealta käsittää, että on paikka, jota kutsua kodiksi, josta saan tehdä omanlaisen, josta voin tehdä turvapaikan, jonne voin kutsua ystäviä yöksi tai kahville, paikka, mistä herätä joka aamu ja palata takaisin illalla. Pysyvä koti. Vaikka kodittomana ollessani en jatkuvasti tuntenut olevani koditon, vaan lähes aina koti todella tuntui olevan siellä, missä hammasharja ja puhtaat alushousut, tuntuu tämä ratkaisu tähän hetkeen oikein hyvältä.
  Ennen näitä neljää Tukholmassa vietettyä yötä vietin kahdeksan täydellistä päivää Lontoossa. Miksi elämä hemmottelee minua näin paljon nyt?

 On upeaa hätkähtää tähän hetkeen vahvasti, tähän hetkeen, mihin elämä on minua jatkuvasti johdattanut. Nyt olen tässä, ja nautin tästä. En tiedä, milloin haluan alkaa opiskelemaan, missä haluan opiskella tai mitä haluan opiskella, en tiedä, muutanko täältä seuraavaksi takaisin Helsinkiin, vai jäänkö tänne, vai muutanko muualle enkä ala vielä silloinkaan opiskella.

  Uskon elämään, uskon fiilikseen, uskon hyviin ajatuksiin ja sanoihin, haleihin ja hymyihin, punaviiniin ja teehen, ennen kaikkea kahviin, kauniisiin aamupaloihin ja villasukkiin, päiväkirjaan ja kirjoihin, jotka jaksaa lukea kannesta kanteen uudestaan ja uudestaan, kohtaamisiin, ystäviin ja tapaamisiin, mattoihini, ikkunankarmeihin, isoihin kahvi- ja teemukeihin, hyviin viinilaseihin, tummaan huulipunaan ja tummaan tukkaan, meikittömään naamaan, argan-öljyyn, cashmere-neuleeseen, lempivaatteisiin noin muutenkin, ja no,
                  elämään,
siihen kaikkeen ihanaan pieneen ja suureen, mitä käsite "elämä" osaakaan sisäänsä sulkea. Ja kun uskon tähän, elämään, sen kaikessa kauneudessaan ja muistan pyrkiä olemaan oma itseni ja oman itseni aidoin ja paras versio, en usko, että voin mennä ainakaan ihan hirveästi pieleen. Ja, jos menenkin, niin sitten mennään ja se on oikein sillä tavalla. Ah. Rakastan rakastan.