Blessed is this life ohhh and I'm gonna celebrate being alive

     Täällä välimatkat ovat lyhyitä, kahvilat vierekkäin, thaihieronta ja verotoimisto, ruokakaupassa luomutuotteita ja alakerrassa baari, täällä välimatkat ovat lyhyitä, eikä julkisia liikennevälineitä tarvitse välttämättä käyttää ollenkaan, jos ei tahdo, ja minä kävelen mieluummin. Mannerheimintiellä ja muillakin teillä, punaiset ja vihreät valot, ne vaihtuvat ja loistavat, joko vihreää tai punaista valoa, ne vaihtuvat ja ihmiset odottavat, joku kävelee punaisia päin, minäkin joskus, mutta kun vihreä valo vaihtuu, me lähdemme samaan aikaan liikkeelle ja keskellä suojatietä, keskellä me kohtaamme ja sen jälkeen hetki on ohitse ja päädymme toisiin paikkoihin. Punaisissa ja vihreissä valoissa, vanhoja rouvia ja pieniä lapsia, pitkiä ja lyhyitä askeleita, jollain on kiire ja nopea askel, minäkin siellä, eilen annoin valon vaihtua vihreäksi ja lähdin liikkeelle samaan aikaan työmiesten kanssa. 

     Junassa humalainen nainen, hän lukee kirjaa minun käsistäni ja kun huomaan, hän lopettaa, ja minä avaan kirjan hänenkin luettavakseen, avaan sen hänenkin luettavakseen, lue, lue ja lue ja ymmärrä, mutta hän ei uskalla lukea enää. Ulkona on kylmä ja kylmässä kädet kohmettuu, ostin nahkahanskat Kontulasta ja unohdin ne reppuuni, muistan nahkahanskat, kun käteni kohmettuvat kylmässä, mutta kun lähden kotoa, kun lähden töihin tai kouluun, kun lähden ruokakauppaan tai kun tapaan ystäväni kellon alla, kun lähden, en muista kaivaa nahkahanskoja repustani ja käteni kohmettuvat jälleen. Kylmässä kädet kohmettuvat ja iho muuttuu punaiseksi, punainen väri on voimakas väri ja siksi kai ihmisestä tulee voimattomampi, voimaton kylmässä, koska voima karkaa punaisiin poskiin ja kohmettuneisiin kämmeniin. Kohmettuneet kämmenet, minun käsistäni on tullut kuivat, en muista rasvata niitä aamuisin tai iltaisin, joskus en moneen päivään ja pelkään vähän, mitä talvi tekee kuiville käsilleni. Minun kuivat käteni, kynsissä punaista tai mustaa väriä, minun kuivat käteni, rasvaan niitä kookosöljyllä silloin kuin muistan, mutta muistan vain harvoin ja käsistäni on tullut kuivat, vain punaista tai mustaa väriä, väritöntäkin joskus ja kerran kokeilin sinisen kimaltelevaa, menin nukkumaan värin ollessa vielä kostea ja kynsistäni tuli rumat, rumat kynnet kuivissa käsissäni enkä muistanut kahteen päivään ottaa väriä pois. Sinisen kimaltelevat kynnet kuivissa käsissäni, poistin värin kahden päivän jälkeen ja vaihdoin värin punaiseksi, punainen on voimakas väri ja kylmässä voima karkaa poskiin ja kohmettuneisiin käsiini. 

     Nyt on maanantai ja viime viikolla, perjantaina, minun mummoni tuli luokseni kylään, minun mummoni toi mukanaan marjoja ja punaviinimarjamehua. Minun mummoni, rakastan häntä paljon, hän on tuntenut minut aina. Minun mummoni, minun luonani kylässä, ei äitiä tai veljeä missään, minun luonani, minun keittiössäni. Minun mummoni, hän toi pakkaseen marjoja ja sämpylöitä, ja jääkaappiin  punaviinimarjamehua ja erilaisia hilloja, olen odottanut niitä ja kotini tuntuu enemmän minulta, minun kotini ja marjoja mummon pihalta, olen syönyt niitä kauan ja juonut kuumaa mehua, joskus juon sitä kylmänä, kesällä kun aurinko paahtaa kuumana ja pelkään sen polttavan ihoni, kylmää punaviinimarjamehua. Nyt on kylmä, kohmettuneet, kuivat käteni ja niissä lempimukini, kuumaa mehua, uskon sen parantavaan voimaan, punaviinimarjamehua, juon sen tulikuumana. Kaivan mikron tiskialtaan alta tai keitän mummon mehun kattilassa, kattilat olemme saaneet isovanhemmilta ja suosikkiopettajaltamme, yksi kattiloistamme paloi pohjaan, kun keitimme aamupuuroa emmekä olleet varmoja, mihin viedä pilalle mennyt kattila. 

      

     

---

     Joskus, kun istun linja-autossa meren kohdalla, joskus, kun silloin katson vanhaa miestä, minä pelkään pakahtuvani ja käännän katseeni taivaalle. Ja kun iäkäs rouva silloin istuu vanhan miehen viereen, he puhuvat vanhaa suomea, he puhuvat vanhaa suomea ja minä en tiedä mistään mitään. Rautatientorilla romanialaiset myyvät lehtiä ja minä välttelen heitä katseellani, illalla tulen siitä surulliseksi ja seuraavana päivänä ja toisenakin, se tapahtuu taas ja annoin rahaa Nenäpäivän keräykseen. Kohtaamisia, sitä elämä on täynnä ja pelkästään, kohtaamisia julkisissa liikennevälineissä, kohtaamisia Johanna Tukiaisen kanssa alakerran pubissa, kohtaamisia kotikadulla uusien naapureiden kanssa ja kohtaamisia keskellä ei mitään, kohtaamisia, kun on hetken varma, että on täydellisen yksin ja sitten ei olekaan enää. Ja kun kohtaa toisen, kun kohtaa pienen intialaisen tytön ruokakaupassa ja kun kohtaa miehen myrskyssä lenkillä, kun mies juoksee rinnallani arkivaatteissa ja keskustelemme juoksemisesta, kun kohtaan juoksevan miehen Hietaniementorilla, silloin se on kaikki mikä merkitsee enkä haluaisi missään muualla ollakaan. Kohtaamisia, se on mitä on ja se on kaikkein tärkeintä ja linja-autoon noustessa ja linja-autosta lähtiessä, on tärkeää sanoa päivää ja tärkeää on myös kiittää, minun henkeni ja elämäni kolmekymmentä minuuttia afrikkalaisen kuskin käsissä, minun henkeni ja elämäni, on tärkeää kiittää lähtiessään, koska henki ja elämä on taas minun ja varmaan ennen kaikkea Jumalankin käsissä, eikä afrikkalainen mies ajanut kolaria tai suistunut tieltä, minun henkeni ja elämäni kolmekymmentä minuuttia hänenkin käsissään, silloin on tärkeää sanoa päivää ja kiittää lähtiessään. 

    Saan päättää, tiskaanko astiat heti niitä käytettyäni vai myöhemmin ja yleensä tiskaan kuitenkin, saan päättää valehtelenko itselleni ja muille, vai katsonko totuutta silmiin ja yleensä päätän mieluummin katsoa ja silloin en todella tiedä, mitä tapahtuu tai mitä on, mutta totuus ja silmiin katsominen, ne ovat ja pysyvät vaikka päättäisinkin valehdella. Voin katsoa totuutta silmiin kaksi yötä ja päivää, tai voin katsoa ja päättää heti ja voin myös jättää katsomatta. Koska kuulemma sen minkä taakseen jättää, sen minkä taakseen jättää löytää edestään ja totuus tulee joskus ilmi kuitenkin, siksi voin katsoa kaksi päivää ja kaksi yötä ja toivoa ja uskoa, että totuus jonka toivon todeksi todella on totuus ja kai sen löytää edestään lopulta kuitenkin.  

I don't know why I say the things I say but I say them anyway

     Marraskuun ensimmäisenä lauantaina, kun juhlimme Annin täysikäistymistä ja vietimme tupaantuliaisia, huomasin laihtuneeni lisää ja nykyään syön aamuisin ja olen nälkäinen iltaisinkin. Saan valita, tiskaanko astiat heti niitä käytettyäni vai myöhemmin ja yleensä tiskaan kuitenkin. 

     Haluan lähteä vieraaseen maahan ja oppia rakastamaan. En vastaa enää hänen puheluihinsa enkä avaa viestiä, jossa hän kertoi palaavansa tänään Barcelonasta. Juoksin myrskyiselle merelle ja sille samaiselle rannalle, jossa jotkut kavereistani kävivät kesällä alasti uimassa ja näimme parittelevia lokkeja. Antauduin tuulelle ja päästin viiman lävitseni. Tuulen repiessä minua ja meren iskeytyessä rantakallioon, minä en tuntenut kylmää, ei en tuntenut kylmää vaan tunsin järisyttävän voiman ja annoin sen puhdistaa paatunutta sieluani.

     Noustessani hissillä viidenteen kerrokseen, joku naapureistamme näkee paljaat nilkkani ja minä juon teetä lempimukistani.

     

                                        

                                       

Don't think twice it's allright

   Eilen biologian ja ruotsin tuntien jälkeen nukuin monta tuntia keskipäivän auringon valaistessa huoneeni. Myöhemmin illalla Kalevankatu ja muutkin täyttyivät haalareihin pukeutuneista opiskelijoista. Hain nepalilaista Fredrikinkadulta toista kertaa. Siellä paikan omistaja tunnisti minut, antoi lupaamansa alennuksen ja odottaessani ruokaa hän toi minulle naanleipää. 

    Torstaisin ostan uusia housuja, jouluvaloja, kynttilöitä ja aikaa itselleni elokuvan muodossa. Tänään tapahtui paljon. Tänään paras ystäväni meni naimisiin, paistoi aurinko ja satoi vettä. Illalla minä siirsin lampunvarjostintani ja täytin kotimme kynttilöillä.

Olen monilla tavoin siinä tilanteessa, kun ei toivo minkään olevan toisin.