Kesä on jo kaukainen muisto -- 020914

     Syksyyn kuuluu vilustumista, sata ja yks mielessä pyörivää asiaa, yksinolemisen opettelemista, itkua, katoamista ja olemattomuutta. Myös naurua ja iloa, kauniita muistoja ja tulevaisuudesta päättömästi unelmoimista.

     Muutama ote mun henkilökohtaisesta päiväkirjasta:

"... Se vanhempi mies sanomalehtineen tuli istumaan tänne mun jälkeen, mut se on ollut tässä aika kauan kuitenkin. Sillä ei näytä olevan kiire minnekään eikä mullakaan ole. Tuntuu, että tässä paikassa ja hetkessä kenelläkään ei olis kiire minnekään, vähän kuin aika olis pysähtynyt tähän. Voin todellakin olla väärässä, ainakin tosta ajan pysähtymisestä -- eihän se pysähdy, vaikka tuntuiski siltä..."

"... Ehkä se on myös se tasapaino mikä pelottaa ja epäilyttää ja saa mut tekemään tyhmiä valintoja. On helpompaa tuntea itsensä todelliseksi; olevaksi ja eläväksi, jos on joko räiskyvän onnellinen tai täysin maassa. Se että ei oo kumpaakaan, vaan pelkästään siinä keskellä, tasapainossa, on vähän kun ei olis olemassakaan..."

     Mulla on nyt haikea ja haalea olo, eksynyt, kurja ja kipeä. Jollain tapaa en kuitenkaan ehkä osais olla kuitenkaan yhtään onnellisempi ja tiedän, että kaikki järjetön mitä nyt tapahtuu, näyttäytyy mulle järkevänä myöhemmin.