Happy happy happyyy

     Sateella kaikki muuttuu taianomaiseksi ja näillä kaduilla ihmiset hymyilevät toisilleen. Me laulamme ja tanssimme Red Hot Chili Peppersin ja muiden mahtavien mukana.
     Täällä käyvillä tyylikkäillä ihmisillä ei ole kiire minnekään. Ei mullakaan ole. Aika pysähtyy ja menee nopeammin samaan aikaan.

     Tänään ei satanut eikä maailman pahuus vieläkään täysin tavoittanut minua. En jaksa tavata sinua enkä muitakaan.

No Light No Light

     Kuulin eilen, että mun ystävälle on tapahtunut jotain kauheaa. Kirjoitin myös esseen moraaliarvojen kulttuurisidonnaisuudesta ja pohdin, onko olemassakaan sellaista asiaa kuin moraali. En osaa ymmärtää maailman, tai ihmisten, julmuutta. Ihmisenä olo tuntuu epäreilulta. Ollaan vaan pieniä  ja katoavaisia, pelkkiä ohikuluvia hetkiä suuressa maailmankaikkeudessa. Ja pienuudestamme huolimatta, osaamme aiheuttaa toisillemme suunnatonta surua ja pahaa oloa. Vaikuttaa usein siltä, että hyvän ja pahan jatkuvassa taistelussa paha on aina niskanpäällä.
     Tänään kävelin sateessa kotiin ja yritin olla onnellinen. Ehkä mä oonkin, onnellinen, kaikesta pahasta huolimatta.

Loppujen lopuksi, mikä mä olen valittamaan yhtään mistään?

I know you care

     Tänä vuonna aurinko ehkä kuivattaa mut hengiltä. Tai sit oon enemmän elossa, kuin koskaan ennen. En mä tiiä. Jotain on kuitenkin tapahtumassa. Vihdoin on ehkä munkin aika. Helvetti, se on mun elämä tässä ja nyt. Ei sit joskus, silloin, kun oon saavuttanut sitä ja tätä ja tota ja ollut kakskytkolme kertaa ihastunut ja liian rikki. Se on jo. Tässä. Ja mä aion elää ja mä aion tanssia sateessa, vaikka mua katsottais ku hullua. Muut voi mennä. Mä jään. Ja silloin mä elän ja olen minä, olen minä onnellisimmassa olomuodossani.


     Elävä.

---

Aika tulee vähän perässä mut ei se mitään. Ei mua haittaa. Kaikki on hyvin näin. En haluu olla yksin.

Got No Love

     Kun kävelen junaratojen läheisyydessä, en katso kelloa vaan tiedän ajan ohimenevistä junista. Katson, miten juna toisensa jälkeen menee mun ohi enkä oo vieläkään ylittänyt tietä. 14.18. 15.00. 15.18 On mennyt jo tunti. 16.00. Toisella raiteella junat menee joskus samaan aikaan ja joskus eriaikaan. Yleensä sen puolen junat tulee minuutin aikaisemmin, kuin niiden kuuluisi.
     Oon juuttunut tähän samaan paikkaan mihin ennenkin. Tähän samaan paikkaan, mihin joskus rakastuin, mutta mitä nykyään vihaan. Samalla kun junat menee mun ohi, sade piiskaa ja mä nauran, vaikka ehkä mun pitäisi itkeä. En mä toisaalta koskaan tiedä mitä pitäisi tehdä ja miten mun pitäis olla. Mä oon ja teen ja mietin sit joskus.
     Samalla kun menetin asian, mikä ennen oli mulle kaikki se vei multa pois enemmän, kuin pelkäsin. Tai en mä oikeestaan sillonkaan pelännyt, vaikka sitäkin ehkä olis pitänyt. Jumalanpelkoa, ne sanoo. Olin tiennyt jo.
     Muutun jatkuvasti sisäisesti ja ulkoisesti, mun kaverit vaihtuu ja ystävät pysyy. En halua jämähtää paikoilleni ja eniten elämässä pelkään sitä, että rupeen tyytymään.