En selvästikään ollut juonut tarpeeksi edellisiltana, koska muistin liian tarkasti, miten satutin Sinua. Minä muistin, muistin muistin ja minä muistan. Toisaalta join kuitenkin liikaa, koska ilman tuttua tumman punaista myrkkyä mitä itseeni kaadoin en olisi loukannut Sinua tavalla, jolla et ennen ollut tullut loukatuksi. Ja ilman petollista tequilaa ja niitä sydämesi rikki repineitä sanoja Sinä olisit vielä minun enkä minä nyt kuihtuisi kuivaksi ilman Sinun henkiinherättävää rakkauttasi.
Joskus olen varmaan taas kokonainen ja voimissani. Tiedän kuitenkin, että en löydä toista kaltaistasi eikä viini eikä tupakka eikä mikään maailman päihde saa minua yhtä sekaisin kun Sinä ja Sinun läsnäolosi eikä mikään ilman Sinua ja Sinun komeuttasi ja ymmärrystäsi, joka ei kuitenkaan riittänyt loppuun asti maistu samalta tai näytä samalta tai millään lailla ole samanlaista. Kaikki on vähemmän ja haaleampaa ja kaikki on sumun peitossa, koska Sinä et ole elämääni kirkastamassa.
Joku jossain vuosikymmeniä sitten menetti rakkautensa ilkeyteensä ja päihdeongelmaansa. Hän löysi uuden rakkauden, kaksikin, mutta ei kumpikaan heistä eikä kukaan muukaan koskaan ollut ensimmäisen veroinen niin kuin nainen oli Hänet menetettyään arvannut.
Sinä et tiedä minusta enää enkä minäkään Sinusta. Et luultavasti saa tätäkään kirjettä niin kuin et ole saanut niitä edellisiäkään. Toivon, että olet löytänyt jonkun joka sai Sinut ehjäksi sen jälkeen kun minä rikoin Sinut. Jonkun ketä voit rakastaa pyytteettömästi ja jonkun, joka ei ole niin sekaisin ja niin riippuvainen Sinusta, kuin mitä minä olin. Minä juon edelleen sitä vieläkin tutummaksi tullutta punaista myrkkyä ja vähemmän petollista tequilaa ja olen oppinut valikoimaan, mitä suustani päästän, jotta en menettäisi heitä niin kuin menetin Sinut. He eivät ole edes ison alkukirjaimen arvoisia niin kuin Sinä olit ja olit vielä paljon enemmän ja minun on tultava paremmaksi kirjoittajaksi ja paremmaksi tuntijaksi osatakseni tuoda julki sen mitä Sinä olit.
Vaikka tuskin siltikään saisin Sinua paperille. Sinä kaikessa olemassaolossasi olit enemmän kuin mikään muu tässä maailmassa osaisi kuvitellakaan olevansa ja se, että Sinä tiesit sen syö minua sisältä.
Teksti ei viittaa elämääni tai mihinkään oikeasti olemassaolevaan mitenkään.
Sinä yönä kun en tahtonut muistella unelmia
Elokuussa minulle kerrottiin Viidennellä linjalla erään kapakan edessä, että rankat kokemukset kasvattavat ihmistä ja niin on käynyt sinulle, Veera. Ehkä se on niin, mutta kukapa minä olen siitä mitään sanomaan tai kukaan muukaan. Elämä olisi voinut kulkea eritavalla ja voisin silti olla tämä sama, tummatukkainen hymyilevä tyttö, jolla on välillä liian paljon sanottavaa liian nopeaan tahtiin.
Miten meistä on tullut me? Koulussa opiskelemme vastausta kysymykseen itsestämme niin psykologiassa, biologiassa kuin filosofiassakin emmekä silti vielä tiedä objektiivisesti oikeaa vastausta. Symbioottinen vaihe, peilisuhde sekä samaistuminen ja yhteisö ympärillämme on kai kuitenkin muokannut meitä siksi, mitä nyt olemme. Tai turha sitä on ainakaan kiistää.
Pierre Bourdieun mukaan sosiaalisesta erottautumisesta on tullut entistä tärkeämpää ja distinktiot luovat jatkuvasti uudenlaisia habituksia. Erving Goffman kertoo ettei ihmisen persoona ole vakio vaan se on henkari, johon laitamme eri vaatteen eri tilanteissa. Ihmiselämä on teatteri ja ihmiselämä on täynnä rooleja.
Kun vihdoin tapaan Sinut, haluan riisua jokaisen vaatteen roolihenkaristani ja tahdon Sinun silti rakastavan minua, kaikkine vikoineni ja muutamine hyvine puolineni, rooleista paljaana, roolittomana, vapaana. En ole vielä täysin katkeroitunut enkä lainkaan pessimistinen vaan ikuinen optimisti ja uskon että jossain joskus henkarini voi olla tyhjä ja kaikki roolini kietoutuvat yhdeksi, minuksi, Sinun ja muutaman muun rakkaan hyväksymäksi.
Vähän aikaa sitten minua kehuttiin sellaisesta osasta itseäni, mitä olen itsessäni aina vihannut ja tulen luultavasti aina vihaamaan. Samalla kun yritän itse hyväksyä itseäni sellaisena, miksi elämä on minut muovannut yritän elää ideologian mukaan, jossa saa tehdä mitä lystää kunhan jättää samat vapaudet muille. En tiennyt sen olevan näin vaikeaa. Päivä päivältä ja hetki hetkeltä uuden oppiminen ja erilaisuuden hyväksyminen tuntuu ehkä helpommalta.
Viidennelle linjalle ja elokuun alkuun palatakseni minun olisi matkustettava lähes kaksi kuukautta ajassa eikä kukaan ole siihen vielä pystynyt tai ainakaan emme tiedä niin. Mutta mitä me tiedämme yhtään mistään? Kaikki tieto mitä meille syötetään oikeana ja absoluuttisena totuutena on jonkun valitsemaa, jonkun muokkaamaa ja jonkun mielestä tärkeänä pidettyä. Yhdissä illanistujaisissa puhuimme tästä aiheesta kun kello oli jo paljon eivätkä puheenaiheet malttaneet pitäytyä pinnan yllä vaan raapiutuivat syvemmälle. Pohdimme miten historia on kirjoitettu voittajien näkökulmasta. Kuka muka kuuntelee ja muistelee häviäjiä? Minkälainen olisi maailma nyt, jos natsit olisivat voittaneet ja saaneet tahtonsa läpi?
Aiheet olivat raskaita hämyisessä keittiössä kellon lyödessä itseään yöhön ja raskaita ne ovat nytkin, kun on jo lokakuu. Siinä samaisessa keittiössä samana yönä minulle kerrottiin myös, että muistutin jotain henkilöä ulkonäöltäni, olemukseltani ja tulevaisuudenhaaveiltani. Ennen minulle ei oltu sanottu niin.
Miten meistä on tullut me? Koulussa opiskelemme vastausta kysymykseen itsestämme niin psykologiassa, biologiassa kuin filosofiassakin emmekä silti vielä tiedä objektiivisesti oikeaa vastausta. Symbioottinen vaihe, peilisuhde sekä samaistuminen ja yhteisö ympärillämme on kai kuitenkin muokannut meitä siksi, mitä nyt olemme. Tai turha sitä on ainakaan kiistää.
Pierre Bourdieun mukaan sosiaalisesta erottautumisesta on tullut entistä tärkeämpää ja distinktiot luovat jatkuvasti uudenlaisia habituksia. Erving Goffman kertoo ettei ihmisen persoona ole vakio vaan se on henkari, johon laitamme eri vaatteen eri tilanteissa. Ihmiselämä on teatteri ja ihmiselämä on täynnä rooleja.
Kun vihdoin tapaan Sinut, haluan riisua jokaisen vaatteen roolihenkaristani ja tahdon Sinun silti rakastavan minua, kaikkine vikoineni ja muutamine hyvine puolineni, rooleista paljaana, roolittomana, vapaana. En ole vielä täysin katkeroitunut enkä lainkaan pessimistinen vaan ikuinen optimisti ja uskon että jossain joskus henkarini voi olla tyhjä ja kaikki roolini kietoutuvat yhdeksi, minuksi, Sinun ja muutaman muun rakkaan hyväksymäksi.
Vähän aikaa sitten minua kehuttiin sellaisesta osasta itseäni, mitä olen itsessäni aina vihannut ja tulen luultavasti aina vihaamaan. Samalla kun yritän itse hyväksyä itseäni sellaisena, miksi elämä on minut muovannut yritän elää ideologian mukaan, jossa saa tehdä mitä lystää kunhan jättää samat vapaudet muille. En tiennyt sen olevan näin vaikeaa. Päivä päivältä ja hetki hetkeltä uuden oppiminen ja erilaisuuden hyväksyminen tuntuu ehkä helpommalta.
Viidennelle linjalle ja elokuun alkuun palatakseni minun olisi matkustettava lähes kaksi kuukautta ajassa eikä kukaan ole siihen vielä pystynyt tai ainakaan emme tiedä niin. Mutta mitä me tiedämme yhtään mistään? Kaikki tieto mitä meille syötetään oikeana ja absoluuttisena totuutena on jonkun valitsemaa, jonkun muokkaamaa ja jonkun mielestä tärkeänä pidettyä. Yhdissä illanistujaisissa puhuimme tästä aiheesta kun kello oli jo paljon eivätkä puheenaiheet malttaneet pitäytyä pinnan yllä vaan raapiutuivat syvemmälle. Pohdimme miten historia on kirjoitettu voittajien näkökulmasta. Kuka muka kuuntelee ja muistelee häviäjiä? Minkälainen olisi maailma nyt, jos natsit olisivat voittaneet ja saaneet tahtonsa läpi?
Aiheet olivat raskaita hämyisessä keittiössä kellon lyödessä itseään yöhön ja raskaita ne ovat nytkin, kun on jo lokakuu. Siinä samaisessa keittiössä samana yönä minulle kerrottiin myös, että muistutin jotain henkilöä ulkonäöltäni, olemukseltani ja tulevaisuudenhaaveiltani. Ennen minulle ei oltu sanottu niin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)