---

     Mun pää on tällä hetkellä, niin kuin se on jo pidemmän aikaa ollut, samaan aikaan tyhjä ja tulvillaan ajatuksia ja sanoja, eikä kirjoittamisesta siksi tule mitään. Kaikki on kuitenkin hyvin, enemmän ja vähemmän ja yleensä enemmän. 

     Kesä on melkein täällä, oikeastaan se kai oli jo hetken läsnä, Kallion kirkkopuistikossa, Porthaninkadun katolla ja Agricolankadun sisäpihalla, kun hankimme kevään ensimmäisiä rusketusrajoja, pyöräretkillä ja automatkoilla. Ensimmäisten kesän merkkien jälkeen on kuitenkin satanut räntää ja rakeita ja minä olen hankkinut itselleni kuumeen.

     En ole viikkoihin odottanut viestiä tai puhelua keneltäkään erityiseltä, mutta nyt mieleni on vallannut eräs, joka availee ovia ja tiskaa juomalasinsa lisäksi muutkin tiskialtaaseen jääneet astiat.

     Vitsit, kesä. XXXXXXxxxx.

(PS. Osallistutaan parhaalla porukalla Ravintolapäivään 17.5 Karhupuiston kulmassa, tarjotaan itsetehtyjä, erimakuisia donitseja ja makujääkahvia. Ja halvalla lähtee! 2€ korkein summa. Tulkaa maistelemaan ja moikkailemaan.)

I blame you Hollywood

     Etsin usein sinistä takkiasi väkijoukon keskeltä toivoen, että tapaisimme vahingossa. Niin ei vielä vähään aikaan ole käynyt, eikä ehkä koskaan tule käymäänkään. Mitä edes sanoisin, mitä tekisin? Olen jo liian pitkään pitänyt kiinni jostain, mitä ei todellisuudessa koskaan ollutkaan, enkä tiedä, miten, miten päästää irti lopullisesti?
     En välttämättä ajattele Sinua joka päivä, mutta kun näen linjan 65A, kaikki palaa mieleeni ryminällä ja olen taas hieman taaempana, hieman epävarmempi päätöksestäni unohtaa.

     Suunnittelemme matkaa Venäjälle kesäksi, siellä kasvaa sharoneita, päärynöitä, banaaneja ja kirsikoita, kaikkea muutakin, takapihalla, siellä on Mustanmeren ranta tien toisella puolella ja osa asukkaista on siirretty vuorille, käymme luultavasti sielläkin. Herään aamuisin aurinkoon ja kesä ja Venäjä ja kaikki se, on vähän lähempänä, ainakin päivän, ja kyllä se kesä tulee, vaikka lunta tulisikin vielä kerran, tai kaksi.