Olen pakannut elämäni Clash Olsonin -pahvilaatikoihin ja IKEA -kasseihin. Tyhjentänyt verkkokellarin, huoneeni värikkäät seinät ja eteisen kaapin. Viikannut kymmeniä lakanoita, vienyt vaatetta ja kangasta keräyspisteeseen, maalannut vaatekaapin, perunalaatikoita ja yöpöydän. Eerikinkadun unelma-asunto, jota rakastan täydestä sydämestäni, on jäämässä muistoksi, menneeksi ajanjaksoksi, yhdeksi elämänvaiheeksi. Tällä hetkellä kodissamme kolkot lattiat, ei mattoja enää.
Elämme jälleen suurien muutosten aikaa kaikilla elämän osa-alueilla, muutosta muutoksen perään enkä pysy perässä, vaikka olenkin itse vetämässä näistä langoista. Olen suunnitellut kaiken. En tiedä riittääkö se tai riittääkö mikään koskaan kuitenkaan?
Vaikka kaikki jälleen muuttuukin, on muutos hyvä. Tämä on hyvä ja tästä tulee hyvä. Olen monella tapaa onnellinen, läsnä ja vastaanottavainen. Silti minun on usein taas vaikeaa aamulla keksiä hyvä syy herätä ja nousta päivään. Ehkä kaikki onnellisuus on vain alitajunnallisesti tuotettua ulkokuorta ja jonain päivänä sisäinen hatara korttitaloni romahtaa auttamattomasti.
Kesä on jo kaukainen muisto -- 020914
Syksyyn kuuluu vilustumista, sata ja yks mielessä pyörivää asiaa, yksinolemisen opettelemista, itkua, katoamista ja olemattomuutta. Myös naurua ja iloa, kauniita muistoja ja tulevaisuudesta päättömästi unelmoimista.
Muutama ote mun henkilökohtaisesta päiväkirjasta:
"... Se vanhempi mies sanomalehtineen tuli istumaan tänne mun jälkeen, mut se on ollut tässä aika kauan kuitenkin. Sillä ei näytä olevan kiire minnekään eikä mullakaan ole. Tuntuu, että tässä paikassa ja hetkessä kenelläkään ei olis kiire minnekään, vähän kuin aika olis pysähtynyt tähän. Voin todellakin olla väärässä, ainakin tosta ajan pysähtymisestä -- eihän se pysähdy, vaikka tuntuiski siltä..."
"... Ehkä se on myös se tasapaino mikä pelottaa ja epäilyttää ja saa mut tekemään tyhmiä valintoja. On helpompaa tuntea itsensä todelliseksi; olevaksi ja eläväksi, jos on joko räiskyvän onnellinen tai täysin maassa. Se että ei oo kumpaakaan, vaan pelkästään siinä keskellä, tasapainossa, on vähän kun ei olis olemassakaan..."
Mulla on nyt haikea ja haalea olo, eksynyt, kurja ja kipeä. Jollain tapaa en kuitenkaan ehkä osais olla kuitenkaan yhtään onnellisempi ja tiedän, että kaikki järjetön mitä nyt tapahtuu, näyttäytyy mulle järkevänä myöhemmin.
Muutama ote mun henkilökohtaisesta päiväkirjasta:
"... Se vanhempi mies sanomalehtineen tuli istumaan tänne mun jälkeen, mut se on ollut tässä aika kauan kuitenkin. Sillä ei näytä olevan kiire minnekään eikä mullakaan ole. Tuntuu, että tässä paikassa ja hetkessä kenelläkään ei olis kiire minnekään, vähän kuin aika olis pysähtynyt tähän. Voin todellakin olla väärässä, ainakin tosta ajan pysähtymisestä -- eihän se pysähdy, vaikka tuntuiski siltä..."
"... Ehkä se on myös se tasapaino mikä pelottaa ja epäilyttää ja saa mut tekemään tyhmiä valintoja. On helpompaa tuntea itsensä todelliseksi; olevaksi ja eläväksi, jos on joko räiskyvän onnellinen tai täysin maassa. Se että ei oo kumpaakaan, vaan pelkästään siinä keskellä, tasapainossa, on vähän kun ei olis olemassakaan..."
Mulla on nyt haikea ja haalea olo, eksynyt, kurja ja kipeä. Jollain tapaa en kuitenkaan ehkä osais olla kuitenkaan yhtään onnellisempi ja tiedän, että kaikki järjetön mitä nyt tapahtuu, näyttäytyy mulle järkevänä myöhemmin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)