Kun kävelen junaratojen läheisyydessä, en katso kelloa vaan tiedän ajan ohimenevistä junista. Katson, miten juna toisensa jälkeen menee mun ohi enkä oo vieläkään ylittänyt tietä. 14.18. 15.00. 15.18 On mennyt jo tunti. 16.00. Toisella raiteella junat menee joskus samaan aikaan ja joskus eriaikaan. Yleensä sen puolen junat tulee minuutin aikaisemmin, kuin niiden kuuluisi.
Oon juuttunut tähän samaan paikkaan mihin ennenkin. Tähän samaan paikkaan, mihin joskus rakastuin, mutta mitä nykyään vihaan. Samalla kun junat menee mun ohi, sade piiskaa ja mä nauran, vaikka ehkä mun pitäisi itkeä. En mä toisaalta koskaan tiedä mitä pitäisi tehdä ja miten mun pitäis olla. Mä oon ja teen ja mietin sit joskus.
Samalla kun menetin asian, mikä ennen oli mulle kaikki se vei multa pois enemmän, kuin pelkäsin. Tai en mä oikeestaan sillonkaan pelännyt, vaikka sitäkin ehkä olis pitänyt. Jumalanpelkoa, ne sanoo. Olin tiennyt jo.
Muutun jatkuvasti sisäisesti ja ulkoisesti, mun kaverit vaihtuu ja ystävät pysyy. En halua jämähtää paikoilleni ja eniten elämässä pelkään sitä, että rupeen tyytymään.
Sun teksteissä on jotain ihmeellistä. Sellasta että voisin lukea näitä niin paljon :O Ne saa mun ajatukset pois muista asioista joista stressaan, ja ne on vaan sun tekstejä! Ihmeellistä.. Oot todella lahjakas kirjottaja!
VastaaPoistaKIIITOS!! 😊❤ parasta palautetta mitä voin edes toivoa! Kiitos tuhannesti!!
Poista