It's hard to believe that there's nobody out there It's hard to believe that I'm all alone

     Live-musiikkia alakerrassa aina maanantaisin ja viikonloppuisin, tuttu baarimikko, Skotlannista kotoisin oleva laulaja/kitaristi Roby  ja me kolme lavalla maanantai-iltana, Anna mulle. Myöhemmin, kun paikka on tyhjempi, tanssimme pöytien välissä ja pidämme toisiamme käsistä kiinni. Suutelet minua julkisella paikalla; kantakapakassa ja kotikadullani, mitä et yleensä tee.
     Päivistä puuttuu jatkumo, yhtenäisyys, tasapaino ja odotettavuus. Yhtenä päivänä en tahdo saada katsettani irti Sinusta enkä osaa keskittyä muihin ympärillä, toisena päivänä huomaan katsovani ihmisten vilinää Fredrikinkadulla selkäsi takana enkä muista yksityiskohtia kertomistasi asioista. Tapaamme taas illalla ja kohtaamme alakerrassa ranskalaiset capoeiraharrastajat, keskitymme hetkeksi vasemman käteni motoriikan puutteellisuuteen ja kyselen asioita, joihin ei Sinulla tai kai kenelläkään toisellakaan ole antaa minua tyydyttäviä vastauksia.
     Rappukäytävässä välkkyvät valot, minä ja Sinä, yö, välkkyvät valot rytmittävät keskustelua, jota en odottanut käytävän, vielä, tai ehkä koskaan.

     Jos ajatukset on itketty ja mieli on tyhjä, mitä jää jäljelle?






Ja jos Jumala haluaa tulla minun sydämeeni asumaan, kuka minä olen Häntä kieltämään?