Kun kävelen junaratojen läheisyydessä, en katso kelloa vaan tiedän ajan ohimenevistä junista. Katson, miten juna toisensa jälkeen menee mun ohi enkä oo vieläkään ylittänyt tietä. 14.18. 15.00. 15.18 On mennyt jo tunti. 16.00. Toisella raiteella junat menee joskus samaan aikaan ja joskus eriaikaan. Yleensä sen puolen junat tulee minuutin aikaisemmin, kuin niiden kuuluisi.
Oon juuttunut tähän samaan paikkaan mihin ennenkin. Tähän samaan paikkaan, mihin joskus rakastuin, mutta mitä nykyään vihaan. Samalla kun junat menee mun ohi, sade piiskaa ja mä nauran, vaikka ehkä mun pitäisi itkeä. En mä toisaalta koskaan tiedä mitä pitäisi tehdä ja miten mun pitäis olla. Mä oon ja teen ja mietin sit joskus.
Samalla kun menetin asian, mikä ennen oli mulle kaikki se vei multa pois enemmän, kuin pelkäsin. Tai en mä oikeestaan sillonkaan pelännyt, vaikka sitäkin ehkä olis pitänyt. Jumalanpelkoa, ne sanoo. Olin tiennyt jo.
Muutun jatkuvasti sisäisesti ja ulkoisesti, mun kaverit vaihtuu ja ystävät pysyy. En halua jämähtää paikoilleni ja eniten elämässä pelkään sitä, että rupeen tyytymään.
Fiktiota, osa kolme
Näin rakastuneita pareja kaduilla, metroissa ja rautatieasemilla. Katsoin romanttisia komedioita ja kuuntelin rakkaudesta kertovia lauluja. Näin rakkauden sen kaikissa muodoissa ja kaipasin sinua ja meidän erityislaatuista rakkauttamme enemmän kuin koskaan. Joku voisi luulla ja sanoa, että kaikki rakkaus on erityislaatuista - mutta ei. Ei mikään ole tai varmaan koskaan tule olemaankaan sellaista kuin se, mitä meillä oli kolme kesää sitten.
Opin löytämään kauneutta paikoista, joissa sitä ei oikeastaan ollut. Olit kaunis täydessä aamubussissa muiden surkeiden joukossa ja olit kaunis pimeyden keskellä.
Näin taas lähijunassa rakastuneen parin. He istuivat jalat lomittain ja he pitelivät kirjoja sylissään, mutta eivät he malttaneet lukea. Heidän syventyessään toisiinsa minä muistelin sinua ja näin heissä paljon samaa mitä meissä oli joskus ollut. Aika pyyhki meidät kuitenkin erilleen emmekä pidä enää yhteyttä. Muistan silti vielä, miltä ihosi tuoksui ja miltä näytit kaatosateen jälkeen suudellessamme porttikongeissa.
Opin löytämään kauneutta paikoista, joissa sitä ei oikeastaan ollut. Olit kaunis täydessä aamubussissa muiden surkeiden joukossa ja olit kaunis pimeyden keskellä.
Näin taas lähijunassa rakastuneen parin. He istuivat jalat lomittain ja he pitelivät kirjoja sylissään, mutta eivät he malttaneet lukea. Heidän syventyessään toisiinsa minä muistelin sinua ja näin heissä paljon samaa mitä meissä oli joskus ollut. Aika pyyhki meidät kuitenkin erilleen emmekä pidä enää yhteyttä. Muistan silti vielä, miltä ihosi tuoksui ja miltä näytit kaatosateen jälkeen suudellessamme porttikongeissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)