Elämä koostuu miljoonista vaiheista, kohtauksista ja pienistä hetkistä. Mä lokeroin eri elämänjaksot huoneenjärjestyksiin, hiustyyleihin, musiikkiin ja vuodenaikoihin.
Koulun edessä olevalle kentälle pystytettiin sirkus, mutta seuraavana päivänä siitä ei ollut jäljellä jälkeäkään. On taas syksy ja ihmiset nousevat ja lähtevät liikkeelle ennen kuin maakaan on herännyt.
Sain Miralta tähän vuodenaikaan sopivan takin ja paljon ajateltavaa. Sateella on helppo piiloutua ja hukuttautua sateenvarjojen ja sadevaatteiden sekaan, eivätkä ihmiset hymyile silloin. Ei edes he, jotka sanovat rakastavansa sadetta. Vain yksi tummahiuksinen nainen hymyilee Kiasman liikennevaloissa. Hän ei suojaudu sateelta, vaan istuu pyöränsä satulassa muiden ihmisten painaessa päänsä maahan.
Torstaina Espoon läpi matkustavassa yöbussissa minulta kysytään neuvoa Kannunkulman lähimmälle bussipysäkille ja jäädessään sama tyttö kehuu minua klassisen kauniiksi ja pyytää kahville. Suostun pyyntöön nauraen, tarjoan tupakan sitä pyytävälle italialaispojalle ja annan kolikoita Narinkkatorin katusoittajalle.
Yritän kaikkeni nauttiakseni tästä hetkestä ja kaikesta, mitä jo omistan. Unohdan pala palalta tulevaisuuden pelot ja turhat velvoitteet. Löydän onnen kaupungin pieniltä sivukujilta ja vaihtuvista kellonajoista.
Mun vartaloa pistelee bussissa istuminen ja mun edessä istuvan miehen tuoksu on liian voimakas. Näin jälleen Hänet, saman tuntemattoman, joka laittoi ajatukseni kesällä hetkeksi sekaisin.
Neljäkymmentäkaksi päivää muuttoon Eerikinkadulle.
Life may be sad but it's always beautiful
He lähtevät toisiin kaupunkeihin opiskelemaan ja maailman toiselle puolelle etsimään elämää. Minäkin vaihdan pian kaupungista toiseen. Pysähdyn sinne, missä sydämeni on sykkinyt jo pitkään. Löydämme tarkoituksen elämälle ja sen mielettömyydelle eri paikoista ja eri ihmisten keskeltä. Eilen illalla kaverini läksiäisjuhlissa keskustelimme paljon, muun muassa maailmaa pyörittävistä valtavista voimista; jumalista ja rakkaudesta.
Ihmisellä on kai jokin synnynnäinen tarve turvautua johonkin suurempaan ja mahtavampaan. En tiedä onko se Jumala, rakkaus vai oma järki, tai mikään edellämainituista. Sydämen huutavan tyhjyyden täyttämisen tarve saa meidät tekemään asioita, joita emme ehkä muuten tekisi. Jotkut eivät välttämättä tosin koskaan ymmärrä sitä ja siksi he eksyvätkin. Elämän hektisyys ja irrallisuus ravistelee mua päivittäin.
Puolentoista kuukauden kuluttua pitkäaikaisin unelmani muuttuu elettäväksi elämäksi, kun pakkaan tavarani Espoosta ja vien ne uuteen kotiin Eerikinkadulle. Oon joskus kuullut tarinoita unelma-asuntojen löytymisestä ja siitä, miten heti ensimmäisen kerran jonnekin paikkaan mentäessä se tuntuu kodilta. Meille; minulle ja Annille kävi samoin. Eerikinkadun asunto kolahti kovaa ensisilmäyksellä ja vain kahta aamua myöhemmin kiinteistövälittäjä onnitteli minua puhelimessa kertoessaan asunnon omistajien valinneen meidät vuokralaisiksi.
Löysin tulevaan keittiöömme neljä erilaista tuolia, jotka sopivat hyvin yhteen vanhan ruokapöytämme kanssa. Haluaisin maalata pöydän ehkä punaiseksi tai vanhan ajan turkoosiksi. Täytämme keittiön kaappitilaa vanhoista sinappipurkeista tehdyillä juomalaseilla ja sukulaisilta ja tutuilta saaduilla astioilla. Ripustan huoneeni seinille isäni maalaamia tauluja ja kehykset ilman maalausta niiden sisällä. En tiedä täysin mitä odottaa ja toivoa tulevaisuudelta, mutta mun sisällä ei enää pauhaa ja kiehu. Lähiaikoina mun usko ihmisten sisäiseen hyvyyteen on pikkuhiljaa palautunut. Ei täysin entiselleen, mutta kuitenkin.
Huomenna on ylioppilaskirjoitukset ja minäkin osallistun niihin. Kirjoitan ensimmäisen reaalini, filosofian. Kuusi konseptia pehmeällä lyijykynällä. En osaa sanoa, meneekö kirjoitukset hyvin tai olenko valmistautunut tarpeeksi. Tuskin. Mua ei haittaa vaikka kirjottaisin huonosti. Rakastan filosofiaa ja sen syvyyksiin sukeltamista. Minä itse tiedän sen, vaikka papereissani ei komeilisikaan laudatur. Jätän panikoimisen muille ja jatkan muistiinpanojeni selailua kuuman kahvin lämmittäessä syyskuun kylmettämää sydäntäni.
Ihmisellä on kai jokin synnynnäinen tarve turvautua johonkin suurempaan ja mahtavampaan. En tiedä onko se Jumala, rakkaus vai oma järki, tai mikään edellämainituista. Sydämen huutavan tyhjyyden täyttämisen tarve saa meidät tekemään asioita, joita emme ehkä muuten tekisi. Jotkut eivät välttämättä tosin koskaan ymmärrä sitä ja siksi he eksyvätkin. Elämän hektisyys ja irrallisuus ravistelee mua päivittäin.
Puolentoista kuukauden kuluttua pitkäaikaisin unelmani muuttuu elettäväksi elämäksi, kun pakkaan tavarani Espoosta ja vien ne uuteen kotiin Eerikinkadulle. Oon joskus kuullut tarinoita unelma-asuntojen löytymisestä ja siitä, miten heti ensimmäisen kerran jonnekin paikkaan mentäessä se tuntuu kodilta. Meille; minulle ja Annille kävi samoin. Eerikinkadun asunto kolahti kovaa ensisilmäyksellä ja vain kahta aamua myöhemmin kiinteistövälittäjä onnitteli minua puhelimessa kertoessaan asunnon omistajien valinneen meidät vuokralaisiksi.
Löysin tulevaan keittiöömme neljä erilaista tuolia, jotka sopivat hyvin yhteen vanhan ruokapöytämme kanssa. Haluaisin maalata pöydän ehkä punaiseksi tai vanhan ajan turkoosiksi. Täytämme keittiön kaappitilaa vanhoista sinappipurkeista tehdyillä juomalaseilla ja sukulaisilta ja tutuilta saaduilla astioilla. Ripustan huoneeni seinille isäni maalaamia tauluja ja kehykset ilman maalausta niiden sisällä. En tiedä täysin mitä odottaa ja toivoa tulevaisuudelta, mutta mun sisällä ei enää pauhaa ja kiehu. Lähiaikoina mun usko ihmisten sisäiseen hyvyyteen on pikkuhiljaa palautunut. Ei täysin entiselleen, mutta kuitenkin.
Huomenna on ylioppilaskirjoitukset ja minäkin osallistun niihin. Kirjoitan ensimmäisen reaalini, filosofian. Kuusi konseptia pehmeällä lyijykynällä. En osaa sanoa, meneekö kirjoitukset hyvin tai olenko valmistautunut tarpeeksi. Tuskin. Mua ei haittaa vaikka kirjottaisin huonosti. Rakastan filosofiaa ja sen syvyyksiin sukeltamista. Minä itse tiedän sen, vaikka papereissani ei komeilisikaan laudatur. Jätän panikoimisen muille ja jatkan muistiinpanojeni selailua kuuman kahvin lämmittäessä syyskuun kylmettämää sydäntäni.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)