He lähtevät toisiin kaupunkeihin opiskelemaan ja maailman toiselle puolelle etsimään elämää. Minäkin vaihdan pian kaupungista toiseen. Pysähdyn sinne, missä sydämeni on sykkinyt jo pitkään. Löydämme tarkoituksen elämälle ja sen mielettömyydelle eri paikoista ja eri ihmisten keskeltä. Eilen illalla kaverini läksiäisjuhlissa keskustelimme paljon, muun muassa maailmaa pyörittävistä valtavista voimista; jumalista ja rakkaudesta.
Ihmisellä on kai jokin synnynnäinen tarve turvautua johonkin suurempaan ja mahtavampaan. En tiedä onko se Jumala, rakkaus vai oma järki, tai mikään edellämainituista. Sydämen huutavan tyhjyyden täyttämisen tarve saa meidät tekemään asioita, joita emme ehkä muuten tekisi. Jotkut eivät välttämättä tosin koskaan ymmärrä sitä ja siksi he eksyvätkin. Elämän hektisyys ja irrallisuus ravistelee mua päivittäin.
Puolentoista kuukauden kuluttua pitkäaikaisin unelmani muuttuu elettäväksi elämäksi, kun pakkaan tavarani Espoosta ja vien ne uuteen kotiin Eerikinkadulle. Oon joskus kuullut tarinoita unelma-asuntojen löytymisestä ja siitä, miten heti ensimmäisen kerran jonnekin paikkaan mentäessä se tuntuu kodilta. Meille; minulle ja Annille kävi samoin. Eerikinkadun asunto kolahti kovaa ensisilmäyksellä ja vain kahta aamua myöhemmin kiinteistövälittäjä onnitteli minua puhelimessa kertoessaan asunnon omistajien valinneen meidät vuokralaisiksi.
Löysin tulevaan keittiöömme neljä erilaista tuolia, jotka sopivat hyvin yhteen vanhan ruokapöytämme kanssa. Haluaisin maalata pöydän ehkä punaiseksi tai vanhan ajan turkoosiksi. Täytämme keittiön kaappitilaa vanhoista sinappipurkeista tehdyillä juomalaseilla ja sukulaisilta ja tutuilta saaduilla astioilla. Ripustan huoneeni seinille isäni maalaamia tauluja ja kehykset ilman maalausta niiden sisällä. En tiedä täysin mitä odottaa ja toivoa tulevaisuudelta, mutta mun sisällä ei enää pauhaa ja kiehu. Lähiaikoina mun usko ihmisten sisäiseen hyvyyteen on pikkuhiljaa palautunut. Ei täysin entiselleen, mutta kuitenkin.
Huomenna on ylioppilaskirjoitukset ja minäkin osallistun niihin. Kirjoitan ensimmäisen reaalini, filosofian. Kuusi konseptia pehmeällä lyijykynällä. En osaa sanoa, meneekö kirjoitukset hyvin tai olenko valmistautunut tarpeeksi. Tuskin. Mua ei haittaa vaikka kirjottaisin huonosti. Rakastan filosofiaa ja sen syvyyksiin sukeltamista. Minä itse tiedän sen, vaikka papereissani ei komeilisikaan laudatur. Jätän panikoimisen muille ja jatkan muistiinpanojeni selailua kuuman kahvin lämmittäessä syyskuun kylmettämää sydäntäni.
<3
VastaaPoista