Paska syksy

     Elämäni paras kesä. Kesä 2013. Aloitin kesän Kalliosta, Neljänneltä linjalta pienestä yksiöstä. Vein sinne mun suosikkivaatteet ja filosofian kirjat. Toin sinne ystäviä ja yövieraita, otin aurinkoa Kallion kirkon takana sijaitsevassa puistossa ja juoksin aamuisin Siltasaarenkatua pitkin metroon. En lukenut filosofiaa murto-osaakaan siitä, mitä olin suunnitellut, mutta en koe tuhlanneeni aikaa. Luin romaanin, jonka eräs kavereistani on kirjoittanut yhdessä ystävänsä kanssa. Vietin aikaa kanadalaisen kanssa. Kiertelimme vanhoja katuja, pysähtelimme kahviloihin ja joinain päivinä emme lähteneet asunnosta kertaakaan.
     Yhtenä päivänä olin avecina laskuvarjojääkärien kurssijuhlassa Katajanokalla. Myöhemmin yöllä matkustin taksilla edestakaisin auttamaan huumeista sekaisin olevaa kaveriani. Näin saman pojan metrossa, ratikassa ja supermarketissa eri päivinä, ja sen jälkeen en enää. Elin falafelilla, tupakalla, suklaamuroilla ja kahvilla. Hiuksistani tuli lähes mustat, vaikka tarkoitukseni oli vaalentaa niitä.
     Kesän mennessä eteenpäin palautin Neljännen linjan avaimet ja majottauduin Punavuoreen Merimiehenkadulle. Maksoin vuokran pesemällä ikkunat ja viemällä matot ulos. Punavuoressa kävi sekalaista porukkaa; lähimmät ystävät ja kaverit, joihin en ollut pitänyt yhteyttä aikoihin.
     Lähes jokainen, joka tapasi minut ensimmäistä kertaa kysyi taustoistani ja oli aina yhtä ihmeissään, kun kerroin olevani täysin suomalainen. Kerran kävellessäni Tarkk'ampujankadulle lähtevään ratikkaan, eräs mummo kirosi minua ja revenneitä sukkahousujani. Saman päivän aikana poltin käteni töissä ja tuntematon englantilainen pyysi minua ja Annia harrastamaan ryhmäseksiä hänen kanssaan.
     Jos myöhästyin ratikasta tai metrosta, odotin seuraavaa tai mieluiten kävelin määränpäähän. Kävelin kesän aikana kauniissa paikoissa ilman kiirettä silloinkin, kun oli kiire. Löysin vastauksia moniin mielessä sinkoileviin kysymyksiin ja opin samalla löytämään paljon uutta itsestäni. Nautin jäätelöstä, auringosta ja parhaiden ystävien seurasta Esplanadin puistossa ja menin sadetta karkuun vieraille sisäpihoille.

     Nyt on satanut jo monena päivänä. Kesästä ei oo enää lähes mitään jäljellä. Mira löysi rakkauden, Tim Jumalan ja Linda muutti Lahteen opiskelemaan. Mä järjestän aikani töiden ja koulun mukaan ja mietin työpaikan vaihtamista. Mun kalenteri on täynnä asuntonäyttöjä ja hoidettavia asioita. En voi luottaa enää samalla tavalla enkä saa mistään järkevää otetta. Kaikki on vähän mun ulottumattomissa ja saavuttamattomissa. Mä en enää vie elämää, vaan elämä vie mua.
     Lähden talvella kahdeksi viikoksi Afrikkaan. Oon kuunnellut lähipäivinä paljon reggae-musiikkia, koska se muistuttaa mua jollain tapaa lapsuudesta. Kun Bob Marley laulaa "don't worry about a thing 'cause every little thing gonna be alright", uskon todella, että kaikki tulee olemaan hyvin. Reggae-musiikki muistuttaa mua lapsuuden lisäksi henkilöstä, joka on juuri tullut mun elämään ja jonka viestit saavat mut aina hymyilemään. En aina osaa antaa itseni olla onnellinen ja teen tahtomatta asioita niin, että päädyn itkemään. Näiden vääjäämättä tapahtuvien muutosten keskellä, joille yksinkertaisesti en voi mitään, aion tehdä kaikkeni muuttaakseni asiat, joille voin vielä jotain.

     Kai syksy on aina täynnä muutoksia ja uusia alkuja, mutta tänä vuonna multa on revitty kaikki.